Kaupungit kuumenevat, ja tiiviisti rakennetussa keskustassa isoille puille ei ole tilaa. Latvuspeittävyys kasvaa hitaasti, mutta helteet ovat täällä jo nyt. Kun kaupunkiluontoa ei voida lisätä rakentamalla viheralueita, tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja lisätä vihreyttä rakennetuille pinnoille, kuten seinille, katoille tai vaikka ratikkapysäkeille. InnoGreen kehittää nyt uutta siirrettävää minimetsää, joka mahdollistaisi myös täysimittaisten puiden lisäämisen kaupunkikuvaan.
Toisaalla kaadetut koivut olisi voitu hakettaa pois. Sen sijaan ne tuotiin Areimin kiinteistölle Aallonharjaan, jossa ne pääsivät osaksi lahopuutarhaa. Monimuotoisuus on Areimille arvovalinta. Toteutuksesta on kulunut nyt vuosi ja lahopuutarha on puhjennut kukkaan.
Tiimimme kasvaa, ja etsimme juuri nyt kahta myyjää vihersisustuksen pariin pääkaupunkiseudulle. Roolissa kehität asiakkuuksia pitkäjänteisesti, hankit uusia asiakkaita ja kehität myynnin toimintaa tiiviissä yhteistyössä kollegoidesi kanssa. Asiakaskuntaasi kuuluu erityisesti sisustussuunnittelijoita, arkkitehteja sekä yritys- ja toimistoasiakkaita.
Helsingin Lasipalatsin aukio muuttuu kesällä 2026 avoimeksi tanssin ja kohtaamisten paikaksi, kun Amos Rexin ohjelmistoon kuuluva Dansbana! -tanssilattia avataan perjantaina 12.6. Tanssilattian ympärille nousee kolme jättimäistä kasvihahmoa, joiden kasvillisuus on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä InnoGreenin kanssa.
Kun katsoo kaupunkia hyönteisen silmin, viheralueet muodostavat reittejä. Jokainen taloyhtiön piha, ruukkuistutus ja ratikkapysäkkiä vehreyttävä viherseinä tarjoaa elintärkeän pysähdyspaikan ja ravintoa pölyttäjille. Mitä tasaisemmin vihreää on rakennetussa ympäristössä, sitä helpompi on pölyttäjän matka alueelta toiselle. Rakennetussa kaupunkiympäristössä pienikin vihreys voi mahdollistaa pölyttäjän matkan jatkumisen ja eheämmän vihreän verkoston.
Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.
Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.
Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.
Kesällä 2025 pilotoitu Biodiversiteettiseinäke hyödyntää rakennuksista purettuja julkisivupaneeleja ja työmaalta pelastettua maa-ainesta.